maanantai 14. huhtikuuta 2014

JUSTIINA GOES GREEN!


Justiina on saanut tällä viikolla aivan hitonmoisen yliannostuksen parvekeideoita... viime kesänä kaiken hilavitkutin- ja liibalaaba- homman takia (suom. rahapula) meidän 14 neliön parveke jäi vallan käyttämättä hyödyksi. Aivan kuin viimeiset 10 vuotta muutenkin. Siellä on sama pirttikalusto joka siellä on ollut aina, sama linnunpönttö (alunperin koristeeksi laitettu) johon vuoronperään talitiais- tai sinitiaispariskunta päättää perustaa perheen. Ja on meillä ollu muutama tsirppipesue:)

Tänä vuonna pistetään toimeksi. Ilmoitin Herra Pulliselle, että turha vinkua tai muutenkaan paeta paikalta, se suunnittelemani kulmasohva sinne on rakennettava ja erilaisia yrttejä tulee riittävästi! Ja ennenkuin keräännytte jonoon ulko-ovelle, ilmoitan vain että kasvattamani yrtit tulevat syöntitarkoitukseen, joten sytkät piiloon ja vesipiiput vaan takaisin kaappiin ;)

Aloitamme lattiatasosta, johon haluaisin ruohomaton, mielellään tietenkin hieman säätä kestävänkin. Nyt siellä on lattiana betonin päällä puuritilä joka on maalattu mustaksi vuonna jotain eKr eikä ole siis mitenkään mieltäylentävän näköinen. Lisäksi sellainen matto olisi helppohoitoinen, imurointikin voisi olla mieluisampaa kun ei tarvitse joka laudanrakoa ähkiä pää punaisena joka ikinen kevät ja syksy.

Sitten tehdään se kulmasohva, katselimme jo viime kesänä polyrottinkisohvia ja viittä vaille yksi jo ostettiinkin... kunnes iski hetkellinen järjen pilkahdus, joka kertoi, että miksi ihmeessä maksaa tonni-puolitoista jostain öljyjätteestä tehdystä istuimesta kun Tee-Se-Janne- sohva olisi a)halvempi ja b) haluamasi kokoinen. Ja sen kun voi kyhätä vaikka kuormalavoista niinkuin esim. alla:


Parvekkeen katosta roikkuu neljä amppelipaikkaa ja ne jo onkin suunniteltu valmiiksi, sain tänään lahjaksi (kiitos rakas ystävä mrs Bee) punaisen ja keltaisen amppelitomaatin taimet, ja koska Janne haluaa myös kukkia, olen hyväntahtoisesti antanut hänelle luvan valita kaksi haluamaansa kukka-amppelia kesäksi sitten kun niiden aika on. Kunhan sopii väreihin ja tyyliin ja on sellaisia kukkia mistä minä tykkään :D

Enää tarvitaan yrttejä. Koko parvekkeen kaide tulee täyteen, toivottavasti löydän jotain ihania parvekelaatikoita, koska ne valkoiset muoviset vihreillä muovisilla kiinnikkeillä heitin menemään vuosia sitten, enkä kyllä tosiaan aio samanlaisia hommata tilalle. Ajattelin jotain kivaa takorautaa... vanhaa puuta... suunnittelu on pahasti kesken mutta kyllä sen oikean sitten tunnistaa kun se osuu kohdalle, vähän niinkuin miehen valinnassakin. Onhan parvekelaatikkojen valinta VÄHINTÄÄN yhtä tärkeää :)

Lisäksi haluan seinille jotain... olen pyöritellyt mielessäni vertikaalipuutarhaa, jotenkin tähän tapaan:


...mutta ei muovista niinkuin kuvassa. Tosin tuo on aika nerokkaasti rakennettu vesirännin pätkistä :) Itse ajattelin enemmänkin taas Tee-Se-Janne- menetelmällä rakentaa vanhoista laudoista (jos niitä joskus jostain löydän, tuntuvat olevan harvinainen materiaali) taustan ja sitten kiinnittää siihen saviruukkuja erikokoisia ja tietenkin maalaan ne hienoiksi... joko ylimpänä olevan kuvan mukaan liitutaulumaalilla, toisaalta taas haluaisin toteuttaa pitkäaikaisen haaveeni sitrusvärisestä keitaasta, joten ehkä alla olevat värit ovatkin juuri SE juttu:


Samoja värejä siihen kulmasohvaan... joten sori Janne, ne viininpunaiset petunias saat unohtaa heti kättelyssä :) Josko jotain oranssia tai keltaista kukkaa... ihan vaan tuli mieleen ... :)

En ole ollut näin innoissani kyllä pitkään aikaan mistään, ai miten ihanaa jos heinäkuussa saa nauttia kylmiä Mojitoja (itsekasvatetulla mintulla tietty) omalla parvekkeella :) Ilmoitelkaahan ajoissa jos olette tulossa parvekeiltaa viettämään kesän aikana niin tiedän laittaa riittävästi Mojito-minttuja kasvamaan! Tai no, kai sitä voi hätätapauksessa persiljastakin tehdä. Pääasia että rommia riittää, heh.

Eli siis persiljaa, minttua, basilikaa, viininsuolaheinää, timjamia, rosmariinia, tomaatteja, paljon kukkia ja ehkä muutama mansikantaimi... ja sitten heinäkuussa näyttää niinku jotain tähän suuntaan:


...tai sitten Tee-Se-Janne- menetelmä pettää ja siitä tulee Tee-Perkele-Itte-Rehuparvekkees- menetelmä ja sitte tulee itkupotkuraivarit ja masennus ja into lähtee naapuriin ja loppujen viimeks istun elokuussa siinä varhalla pirttipenkillä, kattelen ynpärilleni ja parveke näyttää tältä:
 


ETTÄ SUUNNITTELE TÄSSÄ SITTEN MITÄÄN KU EI TOI MIES KUMMISKA IKINÄ AUTA. Saakeli niissä makkarin verhoissakin meni 4 kuukautta, joten taidan samantien vaihtaa suunnitelmaa senverran että ostan 25 ruukkua kanervia ja haen muutaman havunoksan koristeeksi. Kyllä toi pirttipöytä ny vielä seuraavat 14 vuottakin kestää. Pah.

2 kommenttia:

  1. Ilmoittaudun parvekekutsuille. Voin istua vaikka koko heinäkuun teidän parvekkeella. Varaan teiltä ainakin yhden viikonlopun (VÄHINTÄÄN) ens kesänä.

    VastaaPoista