Koskaan ei ole väärä aika puhua parisuhteesta. Varsinkin viime yön jälkeen, jonka vietin takkahuoneen sängyssä. Haha teille jotka taas toivoitte isompaakin draamaa, ei tällä kertaa, mutta voin sanoa, että välillä parisuhdekriisiin riittää vain yksi kirjain.
Menin sänkyyn jo nukkuvan mieheni viereen kello 01.20. Hän tuhisi tyytyväisenä poikittaisessa V-asennossa niin, ettei mahdollisuutta ollut tunkea itseään ylä-ala-vasen-oikea- linjalle sänkyä millään muotoa. Sain kuitenkin pääni ja puolet persuksestani mahtumaan sängyn reunalle ja toiselta puolen sänkyä kuului jo "äh" "höh" "hmph" (suom. oliko pakko herättää, vittuuks tänne tunget). Kysyin hyvin ystävällisellä äänellä että "Voisitko pliis siirtää pyllyäsi hieman sinnepäin että mahdun nukkumaan." Vastaus: "E".
Lopputulos oli siis takkahuoneen sängyssä nukuttu yö. Ihan vain siksi, että nukkuvan Jannen kanssa on aika turhaa järjestää klo 01.21 kohtausta, siinä ei mene kuin hermot ja yöunet.
Aamulla sitten oli valtakunnassa aika hiljaista, kunnes sain höyryävän kupin kahvia takkahuoneeseen höystettynä tuojan koiranpentuilmeellä ja nöyrällä anteeksipyynnöllä. Tosin myöhemmin kävi selville että hänellä oli taas kerran hirvee nälkä ja oli huomannu että aamupalan saa todennäköisesti väsätä itse jos vaimo on kiukkuinen.
Aloin sitten miettiä tätä meidän parisuhdetta, joka tosiaan ei ole mitään ruusuilla tanssimista. (Mikä sekin käsite muuten on, en minä ainakaan haluaisi niitä piikkejä jalkapohjiini)
Jannella ei ole, eikä ole koskaan ollut minkäänlaista käsitystä siitä, miten naisia kohdellaan tai miten naisille puhutaan. Sääntö 1 on se, että ihan kaikkia totuuksia ei tarvitse sanoa ääneen. Ja sääntö 2 on se, että nainen kaipaa lohduttajaa eikä ongelmien ratkaisijaa.
Ajattelin kaivaa tässä muutaman esimerkin vuosien varrelta:
"Rakas mulla on vähän kylmä.(tahtoo kainaloon)"
"No enkö mä ole miljoona kertaa sanonu että käytä niitä villasukkia ja laittasit päälles vaikka
villapaidan ni ei tartte siinä vinkua."
"TÄNKS."
"Voisit kyllä sinäkin käydä kampaajalla välillä."
"Jee, haluan jonkun kivan värin." "Et värjää."
"Ihanaa, haluan lyhyemmän leikkauksen." "No et varmasti leikkaa lyhyeks."
"Niin kerrohan vielä miks pitää mennä kampaajalle?"
"No kun toi sun tukkas näyttää ihan nuhjuselta."
"HOUSUISSAS SULLA NÄYTTÄÄ NUHJUSELTA."
5-vuotishääpäiväaamu, mies tulee viiden punaisen ruusun kanssa sängyn viereen:
"Nää oli kyllä senverran kalliita että toivottavasti oot niitten arvoinen."
"HÄH?"
Huonosti nukutun ja päänsärkyisen yön jälkeen kaipaisi lohdutusta... seuraavat sanat kuuluvat:
"No ei suakaan tänä aamuna ainakaan Miss Suomeksi valittaisi".
"AHA".
Sukulaisistakin on joskus ollu puhetta...
"Tosi kumma, en ollenkaan vois kuvitella että oot serkkus kanssa sukua, se on tosi kaunis."
"JAA".
"Mikset säkin osta tota superultrahyperthighabsportgymassmasteria ku kato ny totaki muijaa
miten hyvännäkönen takamus sillä on."
"NO KATOS NIINPÄ ONKIN."
"Tosi hienoa että laihdutat ihan oman terveytesikin takia, mutta noi sun tissit kyllä roikkuu jo aika
pahasti, mä luulen että varataan kohta aika Tallinnan klinikalle jos vaikka muutama desi ja sillee."
"JOO SOITETAANKO VAIKKA HETI?"
Ja kaikki nämä ovat johtaneet todella rakentavaan keskusteluun miesten ja naisten välisistä eroista ja siitä, miten joskus olisi parempi ihan kotirauhan kannalta miehen vaan OLLA HILJAA.
Noh, minun mieheni on horoskoopiltaan Skorpioni, joka latoo kaiken tiskiin ajattelematta asiaa sen kummemmin ja ihmettelee mitä vikaa totuudessa on.
Minä puolestaan olen Kalat, joka ottaa itseensä joka ikisen sanan, joka edes kaukaisesti viittaa siihen, että hän mahdollisesti ei olekaan se täydellinen olento jona hän haluaa muiden itsensä näkevän.
MATCH MADE IN HEAVEN. Mutta ihan suoraan sanottuna, paskanmarjat mistään horoskoopeista, itse teemme elämästämme sen, minkä haluamme. Meidän parisuhteessa lentää totuudet puolin ja toisin, ja ne pitää vain kestää. Eipähän ole sitten mitään suuria luuloja itsestämme, emme ole täydellisiä, emme ole satujen prinssejä ja prinsessoita vaan ihan tavallisia pulliaisia. Tai siis pullisia. Ja ainoa voima joka meitä yhdessä kaikki nämä vuodet on pitänyt, ja tulee pitämään tulevaisuudessakin, on se RAKKAUS. Tuskainen, kaikki kestävä, ylitsevuotava, sydäntä riipivä, euforinen rakkaus. Joten älkää koskaan kukaan aliarvioiko sen voimaa.
Kerran se tosin oli kovalla koetuksella. Olin kokannut 4 tuntia päivällistä ja syötyämme mies tokaisi: "Oli se tosi hyvää, mutta minä olenkin vähään tyytyväinen. Olisiko mahtanut kelvata Gordon Ramsaylle?"
Niinkuin eräs lempikoomikkoni Ron White kerran totesi: "IF LIFE GIVES YOU LEMONS. DON'T CRY. FIND SOMEBODY WHO HAS TEQUILA AND HAVE A PARTY."
Rakastan sinua Janne Pullinen. Vaikka saisitkin käydä parturissa vähän useammin. Ja ajaa partasi ainakin kerran viikossa. Ja käyttää joskus jotain muutakin vaatetta kuin Postin fleecetakkia. Ja voisit tehdä minulle tilaa sängyssä ilman puhinoita. Takkahuoneen sänky on perseestä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti