LIPPUJA LIEHUTTAVA KANSAMME!

"Mix tänää liputetaa, eihän Suomi viä voittanu lätkäfinaalia"

Siinä kommentti tältä aamulta sosiaalisesta mediasta. Kansa on hämmennyksen vallassa eikä suotta. Joka tuutti törisee Suomen ennalta-arvaamatonta finaalipaikkaa lätkässä ja ne mediat, jotka eivät enää sitä jaksa hehkuttaa, spekuloivat Rosbergin mahdollisella vilpillä ja Räikkösen hitaudella.

Niille informaatiotiedotteeksi, jotka eivät vielä tiedä, miksi tänään liputetaan, on tänään myös sellaiset pienet paikalliset kinkerit nimeltään EUROVAALIT. Varmaan olette ohimennen nähneet Stubbin tai Väyrysen kuvan telkkarissa tai lehdessä ja ihmetelleet että onko se Paavokin vielä hengissä. On se. Ja ajaa kovasti asiaansa, että saataisiin Suomen Markka takaisin.

Itse en ole kovinkaan politiikkaan vihkiytynyt, kävin kylläkin MTV:n vaalikoneen näpyttelemässä läpi vain todetakseni, että minun kanssani samaa mieltä on Vasemmistoliiton listoilta Kotkalainen 33 v. metallityöntekijä Faruk Abu Taher. Jaha. Voisin jopa väittää olevani yllättynyt, sillä vaikka olenkin syntynyt kovin vasemmistolaiseen perheeseen, en heidän kaikkia arvojaan koe omikseni. Mutta ehkä Faruk onkin kehittänyt omia ajatuksia, vaikuttaa ihan asialliselta jätkältä, se on minun kanssa 89 % samaa mieltä meidän asioista.

Ovat povanneet, että äänestysprosentti tänään jää alle 40 prosentin. SIIS ALLE NELJÄKYMMENTÄ PROSENTTIA? Eikö siis ketään enää kiinnosta meidän asiat? Vai onko kaikilla jo sellainen patoutunut mielipide että ihan sama, paskanvitut me mitään voida vaikuttaa mihinkään? Muutama vuosikymmen sitten eduskuntavaaleissakin päästiin 85% lukemiin, koska kansa oli kiinnostunut ketkä meidän asioista päättää. Aivan sama se on Eurovaaleissa, päättäjiähän me sinne äänestämme. Onhan tämä meidän Suomi tosin kovin pieni kärpäsenläiskä Euroopan kartalla, mutta asiaan vihkiytyneet kyllä tietävät, että suomalaiset euroedustajat kyllä saavat siellä Brysselissä hyviä asioita aikaiseksi, on vaan valittava sinne ne oikeat, jotka saavat jotain aikaiseksi.

Alle 40% äänestysikäisistä siis vaivautuu uurnille formuloiden äärestä. Kun Eurovaalien tulokset tulevat, niiden, jotka valittavat ja angstaavat siitä, mitä älyvapaita paskahousuja ja väyrysiä sinne taas valittiin, prosentti onkin sitten jo loistavat 95%.

Mutta te kaikki kansalaiset/medbörgare siellä sohvillanne, jos te oikeesti haluatte valittaa Eurovaalien tuloksesta, käykää edes antamassa äänenne niin se on vähän oikeutetumpaa se vinkuminen.

Illalla sitten kaatuu Venäjä... ainakin jääkiekossa. Katotaan montako kurkunkatkaisu-elettä ryssien valmentaja tekee Erkalle... jos ny pääsee edes koko matsia seuraamaan.
Ja jos ny tulee kaikkien toiveista huolimatta hoppeeta... ei ne jätkät silti mitään kusipäitä ja paskahousuja ole, noin kokematon joukkue on katastrofaalisen alun jälkeen näyttäny kyllä tosi hyvin sen, että osaa ne pelatakin. Ja Venäjä on aina paha. Tosi paha. Mutta josko Komarov vähä lämmittäis Ovetshkinia ni kyllä me ne muut hoidetaan.

Ja taas liehutetaan lippuja. Ja siinä vaiheessa varmasti kaikki tietää mitä varten!

ONKO ONNI OLLA NORMAALI?

Kun kerran kukaan ei viikkoon ole muusta puhunut kuin partanaisesta ja pimppimakkarasta niin tavalliseen tapaani pitää heittää löylyä kiukaalle ja laittaa lusikkansa joka soppaan mihin se ei välttämättä tarvisi upota.

En kuitenkaan aio Mr. Conchita Wurstista sanoa sen enempää, laulut on laulettu ja parta on ajettu ja lureximekko varmaan roikkuu jo vaatekaapissa. Kuitenkin tapetille taas kovasti nousi ihmisten suvaitsemattomuus kaikkea erilaista kohtaan. Itsehän olen siitä saanut kärsiä koko ikäni erilaisten "läski", "tankki", "ryhävalas", "norsu" jne. hellittelynimien kera. Jokainen huuto ja nauru ja nimittely sattuu yhtä lailla.

En kuitenkaan ole ainoa kenelle huudellaan. Minun nuoruudessani myös silmälasit olivat armoton pilkan aihe. Tänä päivänä sensijaan ihmiset käyvät kilpaa Specsaverilla ostamassa pelkkiä kehyksiä että olisivat enemmän hip ja cool.

Myös punapäille heitellään kommentteja, lyhyille, pitkille, laihoille, isotissisille, tissittömille, nimistä väännetään vaikka mitä paskaa puhumattakaan näistä ikuisista suosikeista ihonväri ja uskonto.

Olen monta kertaa miettinyt, että millainen olisi sitten maailma jos kaikki olisivat samanlaisia ja mikä se standardi on minkä mukaan meistä muotit tehdään. Mutta enää ei tarvitse miettiä, sillä hyvät naiset ja herrat, esittelen teille tänään ihmisen standardin. Perustuen ominaisuuksien yleisyyteen maailmanlaajuisesti. Olkaa hyvät, pyrkikää tähän jos ette halua erottua joukosta:

Olen nainen, nimeltäni Muhammad Lee.
Asun manner-Kiinassa lähellä Pekingiä.
Olen 37,1-vuotias.
Olen 168,1 cm pitkä ja painan 74,3 kiloa.
Hiustenvärini on musta ja silmäni ovat ruskeat.
Minulla on 1,8 lasta ja mies, joka 32% todennäköisyydellä häipyy 5 vuoden sisällä.
Uskon Jumalaan, harjoitan kristinuskoa, mutta kirkossa käyn vain 2 kertaa vuodessa.
Sekä minä että mieheni olemme maanviljelijöitä.
Puhumme mandariinikiinaa, mutta osaamme myös englantia jonkun verran.
Työmatkat taittuvat Toyota Corollalla, mieheni menee usein myös polkupyörällä.
Ruokalautasiltamme löytyy riisiä, vaaleaa leipää ja GMO-maissia.
Palanpainikkeeksi nautimme kahvia ja Coca-Colaa.
Vapaa-aikanamme katselemme Sonyn TV:tä ja pelaamme Playstationilla.
Musiikkimakumme koostuu lähinnä Madonnasta, Michael Jacksonista ja Elviksestä,
mutta lempivideomme on ehdottomasti PSY:n Gagnam Style.

Siinä teille sitten ihmisen standardi. Aika paljon muutoksia pitää tehdä ainakin itseni, kun ei mikään kohta oikein osunut ja osa ei lähellekään. Mutta siinä sitä tavoitetta. Eipä sitten tarvitse kenenkään nähdä vaivaa siitä, etten ole standardien mukainen.

Mutta kaikesta huolimatta, rakastan itseäni sellaisena kuin olen. Mikäli haluan muutosta, haluan sitä vain itseni takia. Ja jos se ei jollekulle käy, on se yksinomaan hänen ongelmansa.

"Ole oma itsesi. Kaikki muut ovat jo varattuja."

RAKKAUS VOITTAA KAIKEN?

Koskaan ei ole väärä aika puhua parisuhteesta. Varsinkin viime yön jälkeen, jonka vietin takkahuoneen sängyssä. Haha teille jotka taas toivoitte isompaakin draamaa, ei tällä kertaa, mutta voin sanoa, että välillä parisuhdekriisiin riittää vain yksi kirjain.

Menin sänkyyn jo nukkuvan mieheni viereen kello 01.20. Hän tuhisi tyytyväisenä poikittaisessa V-asennossa niin, ettei mahdollisuutta ollut tunkea itseään ylä-ala-vasen-oikea- linjalle sänkyä millään muotoa. Sain kuitenkin pääni ja puolet persuksestani mahtumaan sängyn reunalle ja toiselta puolen sänkyä kuului jo "äh" "höh" "hmph" (suom. oliko pakko herättää, vittuuks tänne tunget). Kysyin hyvin ystävällisellä äänellä että "Voisitko pliis siirtää pyllyäsi hieman sinnepäin että mahdun nukkumaan." Vastaus: "E".

Lopputulos oli siis takkahuoneen sängyssä nukuttu yö. Ihan vain siksi, että nukkuvan Jannen kanssa on aika turhaa järjestää klo 01.21 kohtausta, siinä ei mene kuin hermot ja yöunet.

Aamulla sitten oli valtakunnassa aika hiljaista, kunnes sain höyryävän kupin kahvia takkahuoneeseen höystettynä tuojan koiranpentuilmeellä ja nöyrällä anteeksipyynnöllä. Tosin myöhemmin kävi selville että hänellä oli taas kerran hirvee nälkä ja oli huomannu että aamupalan saa todennäköisesti väsätä itse jos vaimo on kiukkuinen.

Aloin sitten miettiä tätä meidän parisuhdetta, joka tosiaan ei ole mitään ruusuilla tanssimista. (Mikä sekin käsite muuten on, en minä ainakaan haluaisi niitä piikkejä jalkapohjiini)

Jannella ei ole, eikä ole koskaan ollut minkäänlaista käsitystä siitä, miten naisia kohdellaan tai miten naisille puhutaan. Sääntö 1 on se, että ihan kaikkia totuuksia ei tarvitse sanoa ääneen. Ja sääntö 2 on se, että nainen kaipaa lohduttajaa eikä ongelmien ratkaisijaa.

Ajattelin kaivaa tässä muutaman esimerkin vuosien varrelta:

 "Rakas mulla on vähän kylmä.(tahtoo kainaloon)"
    "No enkö mä ole miljoona kertaa sanonu että käytä niitä villasukkia ja laittasit päälles vaikka
      villapaidan ni ei tartte siinä vinkua."
     "TÄNKS."

 "Voisit kyllä sinäkin käydä kampaajalla välillä."
     "Jee, haluan jonkun kivan värin." "Et värjää."
     "Ihanaa, haluan lyhyemmän leikkauksen." "No et varmasti leikkaa lyhyeks."
     "Niin kerrohan vielä miks pitää mennä kampaajalle?"
     "No kun toi sun tukkas näyttää ihan nuhjuselta."
     "HOUSUISSAS SULLA NÄYTTÄÄ NUHJUSELTA."

  5-vuotishääpäiväaamu, mies tulee viiden punaisen ruusun kanssa sängyn viereen:
    "Nää oli kyllä senverran kalliita että toivottavasti oot niitten arvoinen."
    "HÄH?"

 Huonosti nukutun ja päänsärkyisen yön jälkeen kaipaisi lohdutusta... seuraavat sanat kuuluvat:
   "No ei suakaan tänä aamuna ainakaan Miss Suomeksi valittaisi".
   "AHA".

 Sukulaisistakin on joskus ollu puhetta...
  "Tosi kumma, en ollenkaan vois kuvitella että oot serkkus kanssa sukua, se on tosi kaunis."
   "JAA".

 "Mikset säkin osta tota superultrahyperthighabsportgymassmasteria ku kato ny totaki muijaa
     miten hyvännäkönen takamus sillä on."
    "NO KATOS NIINPÄ ONKIN."

 "Tosi hienoa että laihdutat ihan oman terveytesikin takia, mutta noi sun tissit kyllä roikkuu jo aika
    pahasti, mä luulen että varataan kohta aika Tallinnan klinikalle jos vaikka muutama desi ja sillee."
    "JOO SOITETAANKO VAIKKA HETI?"

Ja kaikki nämä ovat johtaneet todella rakentavaan keskusteluun miesten ja naisten välisistä eroista ja siitä, miten joskus olisi parempi ihan kotirauhan kannalta miehen vaan OLLA HILJAA.

Noh, minun mieheni on horoskoopiltaan Skorpioni, joka latoo kaiken tiskiin ajattelematta asiaa sen kummemmin ja ihmettelee mitä vikaa totuudessa on.
Minä puolestaan olen Kalat, joka ottaa itseensä joka ikisen sanan, joka edes kaukaisesti viittaa siihen, että hän mahdollisesti ei olekaan se täydellinen olento jona hän haluaa muiden itsensä näkevän.

MATCH MADE IN HEAVEN. Mutta ihan suoraan sanottuna, paskanmarjat mistään horoskoopeista, itse teemme elämästämme sen, minkä haluamme. Meidän parisuhteessa lentää totuudet puolin ja toisin, ja ne pitää vain kestää. Eipähän ole sitten mitään suuria luuloja itsestämme, emme ole täydellisiä, emme ole satujen prinssejä ja prinsessoita vaan ihan tavallisia pulliaisia. Tai siis pullisia. Ja ainoa voima joka meitä yhdessä kaikki nämä vuodet on pitänyt, ja tulee pitämään tulevaisuudessakin, on se RAKKAUS. Tuskainen, kaikki kestävä, ylitsevuotava, sydäntä riipivä, euforinen rakkaus. Joten älkää koskaan kukaan aliarvioiko sen voimaa.

Kerran se tosin oli kovalla koetuksella. Olin kokannut 4 tuntia päivällistä ja syötyämme mies tokaisi: "Oli se tosi hyvää, mutta minä olenkin vähään tyytyväinen. Olisiko mahtanut kelvata Gordon Ramsaylle?"

Niinkuin eräs lempikoomikkoni Ron White kerran totesi: "IF LIFE GIVES YOU LEMONS. DON'T CRY. FIND SOMEBODY WHO HAS TEQUILA AND HAVE A PARTY."

Rakastan sinua Janne Pullinen. Vaikka saisitkin käydä parturissa vähän useammin. Ja ajaa partasi ainakin kerran viikossa. Ja käyttää joskus jotain muutakin vaatetta kuin Postin fleecetakkia. Ja voisit tehdä minulle tilaa sängyssä ilman puhinoita. Takkahuoneen sänky on perseestä.